Ammattimies?

“Ilmoittaja kertoo, että ei saa potilasta hereille. Potilaan nähty lyyhistyvän, ei reagoi, potilas ottanut lääkkeitä”. Tehtäväkoodina A752 (myrkytys). Tässä tämän päiväiset lisätiedot kohteesta, kun niitä radioitse häkeltä tiedustelin. Tänään ajettiin keikkaa opiston ensihoidon simulaattorissa. Täytyy sanoa, että oppimisympäristönä tuo simulaattori on aivan omaa luokkaansa. Nautin suuresti niistä päivistä, jolloin siellä harjoitellaan.

Miksi siellä sitten on niin antoisaa harjoitella? Ensinnäkin siksi, että oikeassa mielentilassa oleva oppilas, on kuin tosielämän tehtävällä. On radioliikenne, viiveellä saapuva lisäapu, konsultointi mahdollisuus, hoitovälineet ja on potilas (nukke), jolla simuloidut, reaaliaikaiset peruselintoiminnot. Hoidolle saadaan siis vaste eli nähdään auttaako se oppilaiden antama ensihoito. Toinen asia, jonka näen äärimmäisen hyvänä on se, että hoitotilanne videoidaan. Antaa erittäin paljon huomata se persoona, joka tulee esiin sinne kohteeseen käveltäessä. Pystyy ns. heittäytymään mielessään sivullisen rooliin ja tarkastelemaan sitä suoritusta sellaisen ihmisen silmistä, jolla on se huoli omaisesta tai läheisestä. Pystyy tarkastelemaan sitä ulosantia, päätöksen tekoa, vastuunottamista, johtamista, parityöskentelyä ja itse hoitoa, monesta eri näkökulmasta. Tuntisiko se omainen, että hänen läheisensä on nyt tästä eteenpäin ammattimiesten hoidettavana? Se on mielestäni aika helvetin oleellinen asia.

Näen myöskin, että kesän aikana saamani kokemus, heijastui tänään tuolla simulaattorissa. Toimintani oli määrätietoisempaa kuin keväällä ja osasin mielestäni priorisoida asioita paremmin. Samoin tilannekuvan säilyttäminen oli helpompaa, koska osasi poimia niitä oleellisia asioita ja jättää vähemmän oleelliset enemmän taustalle. On sanottu, että näitä hommia ei koskaan opita oppikirjasta. Miksi se ei saisi näkyä tuolla simulaattorissa?

Aivan mahtava päivä anniltaan. Tänään tunsin eläväni.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *