Pelastustoiminnan johtaminen

Kulunut viikko vietettiin kokonaan pelastustoiminnan johtamisen merkeissä. “Pelastustoiminnan johtaminen”, jotenkin hieno kuvaus toiminnasta, jossa johdetaan toimintaa, joka tähtää ihmishenkien, omaisuuden tai ympäristön pelastamiseen. Sanomattakin selvää, että jokseenkin stressin alaista työtä, työtä, jossa päätökset tehdään nopeasti, useammin sekunneissa kuin minuuteissa. Lähes kaikkeen on toki mahdollista saada koulutus, mutta tilannetta johtaa kuitenkin aina ihminen. Se on hyvä pitää mielessä.

Meillä on opistolla hienot puitteet kyseisen toiminnan harjoittamiseen. Opiston johtamistaidon simulaattori koostuu erilaisista mittakaavaan rakennetuista pienoismalleista, joilla on mahdollista kuvata erilaisia onnettomuuksia. Toisin sanoen, pienoismalleilla “pelataan” erilaisia sammutus- ja pelastustehtäviä siten, että “pelaajille” annetaan kullekkin oma virve-radio, joka on liitetty kuulokkeisiin. Kuulokkeet ovat rakenteeltaan ns. kuulosuojaimet, jolloin ne sulkevat ulkomaailman hälyn kokonaan pois. Tämä mahdollistaa “pelaajan” keskittymisen pelkästään kuulokkeista kuuluvaan radioliikenteeseen, joka omalta osaltaan tuo hyvin realistisen tunnelman itse johtamiseen. Käskyt annetaan pelkästään radiolla, tilanteen vaatimalla tavalla. Se on aika yllättävää, kuinka hyvin yllämainitulla tavalla, saadaan luotua se henkinen paine itse johtamiseen.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *