Jotain suurta….

Tentit suoritettu. Omalle kohdalle osui larynx-tuubin asennus elottomalle potilaalle, naamari-paljeventilaatio, i.v.-reitin avaus vammapotilaalle, elvytys ja rytmin analysointi, sekä keuhkoödeeman ja astman hoito. Kaikki tentit suoritin hyväksytysti ensimmäisellä yrittämällä. Jos olisin jonkun joutunut uusimaan, niin sitten se olisi uusittu. Virheellisistä suorituksista saa rakentavan palautteen, josta on hyvä ammattimiehiltä ammentaa oppia.

Koittaa sitä sitten kuinka rauhallisesti ottaa, niin aina siinä vaan se paine on läsnä. Uskallan väittää, että on se sitten oppilas tai vuosia kenttätyötä tehnyt henkilö, niin kyllä molemmilla on tenttitilanteessa stressiä. Ehkä kokenut kaveri osaa käsitellä sitä painetta paremmin, mutta kyllä hänelläkin stressiä on. Varsinkin kun valvojina toimivat ammattilaiset. Hyvin kesti pääni nuo tentit, vaikka kanyloinnissa käsi tärisikin. Kun on hyvin treenannut, niin painekin on helpompi pitää hanskassa.

Koin oikeastaan aika opettavaisen tilanteen tuossa larynx-tuubin laitossa. Tuubin asetettuani potilaan nieluun, täytin cuffin, koeventiloin, koeventilointi ok, mutta kun irrotin palkeen tuubista, niin tuubista irtosi liitoskappale, jolla tuubi liitetään palkeeseen ja tarttui tiukasti palkeen liitoskappaleeseen. Noin 20 sekuntia koitin saada liitoskappaleita irti toisistaan, koska tuubi oli sidottava ja saatava kapnometri väliin kiinni. Eihän se jumalauta irti lähtenyt. Viimeisenä oljenkortena nappasin intubointipakista kovamuovisen nielutuubin, kampesin liitoskappaleet erilleen ja hoidin homman loppuun. Näin voi käydä myös tosielämässä. Välineet hajoaa, mutta jotain on keksittävä ja nopeasti.

Tänään itselleni tapahtui myös jotain hyvin merkittävää henkilökohtaisesti. Siitä asti kun tänne päätin hakea, olen koittanut puntaroida, että ovatko nämä hommat mun juttuni. Mä olen tiennyt, että nämä hommat antavat varmasti helvetin paljon, mutta välillä on myöskin joutunut henkisesti painimaan sen suhteen, että miten mä pärjään näin haastavissa hommissa. Miten mä pärjään, kun se pilli huutaa ja asiat lepää minun harteillani? Olen koittanut ammentaa siitä sitä nöyryyttä, tiedostaen, että tulee vielä keikka, jolloin veri punnitaan. Tulee vielä keikka, jonka jälkeen pystyy vasta sanomaan, että onko itsestä todella tähän duuniin.

Tänään happihoidon rastilla opettaja loppupalautteessa tokaisi: “Sinusta Jukka tulee vielä hyvä palomies-sairaankuljettaja”. Sitä ei oikein pysty selittämään, kuinka hyvältä se minusta tuntui. Mä olin otettu. Oli tullut päivä, jolloin kovanluokan ammattilainen tokaisee entiselle tehdasduunarille nuo sanat. Tässä ei ole kyse siitä, etteikö mun kurssilla ole pätevää väkeä. Uskokaa pois, meidän kurssilla on jätkiä, jotka mä kelpuuttaisin rinnalleni siihen kovaan paikkaan. Silloin kun se veri punnitaan. Kysymys on siitä, että joku mulle sanoo tuolla tavalla ja vielä tarkoittaa mitä sanoo. Iso juttu minulle. Taidan vetää “tumut” viikonloppuna.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *