Potilaan kohtaaminen

Hetki jolloin potilas kohdataan, määrää hyvin pitkälti sen miten potilaan ja hoitajien välinen hoitosuhde lähtee käyntiin. Se on myös hetki, joka painuu sinne paikalla olijoiden muistiin. Tuo potilaan luottamuksen herättäminen on hyvin haastava prosessi. Eikös se niin ole, että luottamus on hyvin vaikea ansaita, mutta niin helppo romuttaa. Potilas saattaa kohteessa olla peloissaan terveytensä puolesta. Häntä saattaa hävettää se oma avuttomuus kun ne kuset ja paskat on alla tai hän ei tykkää siitä, että vieraat ihmiset tulevat hänen kotiinsa. Pitää myöskin muistaa se, että kaikki ihmiset eivät halua, että heitä autetaan, vaikka olisivatkin sen tarpeessa. Ennen kaikkea on hyvä pitää mielessä se, että on potilastilanteita, joissa on riski siitä, että oma turvallisuus vaarantuu. Selän taakse ei päästetä ketään….koskaan. Potilaan kohtaamisessa tarvitaan siis hyviä vuorovaikutustaitoja, itsetuntemusta ja tarvittaessa helvetin pitkää pinnaa. Mitäpä sanoisit vaikkapa 15-vuotiaalle tytölle, joka lauantai illan huumassa on viillellyt ranteitaan ja ilmoittaa yhteistyökykynsä tokaisemalla: “Painu vittuun niiden kumihanskojen kanssa. Mun isä hakkaa ja mutsi kuoli viime viikolla”. Pääni oli hyvin pitkälti tyhjä, tyhjä niistä rohkaisevista sanoista, hetkellä, jolloin kyseinen tilanne luokassa eteeni simuloitiin.

Eilen käytiin pitkästä aikaa harjoitusalueella ajamassa neljä keikkaa ja hieman treenailtiin tuota potilaan kohtaamista. Pyrittiin hoitamaan keikat aivan kuten ne työelämässä hoidetaan. Meillä oli hätäkeskus, joka hoiti hälyttämisen. Oli lääkäri konsultaatiota varten. Niin ja olihan meillä ambulanssi varusteineen. Oli mukava päästä hoitamaan keikkoja aiemmin opitun perusteella kokonaissuorituksina. Huomasi, kuinka haastavaa se haastattelu ja potilastietojen kirjaaminen samaan aikaan onkaan. Kyllä se siitä lähtee, kunhan pääsee sinuiksi homman kanssa. Kyllä se niin vaan on, että potilaan siirtäminen kohteesta ambulanssiin, on yllättävän vaikeaa kaikkien hoitovälinelaukkujen ja monitorin kanssa. Eikä vielä tultu edes kerroksesta alas. Voimaa saa kuulemma aina lisää, jos ei työssä pärjää.

Olin hoitaja 1 keikalla, jossa potilas valitti kovaa päänsärkyä. Saavuimme kohteeseen ja heti alkajaisiksi unohdin ilmoittaa virvellä häkelle, että olemme kohteessa. Laitoin vielä virvestä äänenvoimakkuuden hiljaiselle (ettei radio huuda kokoajan), joten en kuullut jos häke yritti tilatietoamme tiedustella. Tosielämässä olisi kenties kohteeseen rynnännyt joukko poliiseja katsomaan, että onko kaikki hoitajilla kunnossa….se on semmosta. 🙂

Aloitin keikan esittäytymällä ja tunnustelemalla sykkeen ranteesta. Syke oli 90 ja lämpöraja ranteessa. Potilas oli tolkuissaan eli aikaan ja paikkaan orientoitunut ja hengitteli normaalisti. Kyselin hieman potilaalta, että miksi potilas oli meidät kotiinsa soittanut. Potilaan puhe oli hieman epäselvää, mutta hän valitti kovaa päänsärkyä ja oli oksennellut. Epäilin mahdollista aivoverenvuotoa ja potilas kertoikin, että oli lyönyt päänsä muutama päivä takaperin. Tunnustelin hieman päänseutua ja vasemman korvan yläpuolella oli kuhmu. Otimme verenpaineet, jotka olivat 180/110 ja korkeat paineet tukivat epäilystäni kallon sisäisestä vuodosta. Otettiin myös happisaturaatio, verensokeri ja alko. 12-kanavaista EKG:tä en nähnyt tarpeelliseksi ottaa, koska potilaalla ei ollut sydänperäisiä sairauksia ja ajattelin, että voipi tulla kiire, joten turha hierominen minimiin. Kuunneltiin hengitysäänet, jotka olivat normaalit molemmilla puolilla. Testasin potilaalta puolierot ja kynälampulla pupillien reagoinnin. Potilaan oikeassa kädessä, oikeassa jalassa ja kasvojen lihaksissa selvä puoliero, joka oli merkki neurologisesta vajaatoiminnasta. Samoin puheen sammaltaminen johtui mahdollisesti siitä, että puheentuottamisalue sijaitsee aivoissa vasemmalla puolella, joka saattoi olla vaurioitunut. Annettiin potilaalle happea ja avattiin i.v-yhteys aukiolotiputuksena, jotta voidaan tarvittaessa pitää verenpaine oikealla tasolla. Aivovamma potilaan verenpaineita ei saa missään nimessä laskea, koska ne ovat korkealla juuri siksi, että aivoissa kiertää riittävä määrä verta. Jos verenpainetta lasketaan, potilas menettää tajuntansa ja aivot kestävät n. 4 minuuttia hapenpuutetta ilman vaurioita. Se ei siis ole suotavaa. Lopuksi konsultoin lääkäriä hoitopaikasta ja kuljetimme potilaan keskussairaalaan jatkohoitoon.

Henkilökohtaisesti päivän parasta antia oli tipan laiton onnistuminen varsin mallikkaasti keikkatilanteessa. Mä olen tässä treenannut paljon tuota i.v-reitin avaamista yhdellä kädellä. Kun pistää yhdellä kädellä, turha näpertely jää pois ja toinen käsi mahdollistaa ihon pitämisen kokoajan kireällä, jotta suoni ei pääse karkuun. Pitää vaan omaksua hyvä tekniikka vetää neula taaksepäin. Tökkäsin tuon kanyylin kyynärtaipeeseen, jossa oli hyvä paksu suoni. Siitä huolimatta itseäni lämmitti se, että onnistuin alle 10 sekunnissa kanyylin laittamaan valmiiksi letkuttamista varten. Jotenkin oikein odotti, että pääsisipä nyt pistämään kun on sitä harjoiteltukkin. Mukava oli näyttää opettajalle, että näitä on tehty ennenkin….haha…olin palkkani ansainnut . 😉

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *