Synnit anteeksi

Tänään koitti aika, jolloin käytännön kokeen uusinnat pidettiin. Itsellä uusinnan alla oli paljon henkilökohtaista pohdintaa herättänyt jatkotikasselvitys ja toisena tenttinä paineilmalaitteen käyttöönottotarkastus. En voi sanoa, että olisin jotenkin erityisesti valmistautunut tämän päivän uusintoihin, mutta sanottakoon, että asenne oli hyvä ja rento. Pientä jännitystä oli mukana, mutta toisaalta otin tentin vastaan ajatellen, että mä osaan tämän homman ja jos kuitenkin epäonnistutaan, niin olkoon sitten niin. Opettajat videoivat osan suorituksesta. Ilmeisesti tarkoituksena olisi ollut näyttää mahdollisesti ilmennyttä sekoilua suorituksesta ns. välittömänä palautteena. Valitettavasti jouduimme Samin kanssa tuottamaan opettajille pettymyksen sen suhteen.

Hyväksytysti suoritettujen tenttien jälkeen, puhuin tuosta jännittämisestä opettajien kanssa. Kerroin oman näkemykseni asiaan. Minun näkemys asiaan ilmeni jo edellisessä blogimerkinnässä, joten sitä on turha tässä ruotia. Täytyy myöntää, että vaikka opettaja silloin ensimmäisessä tentissä huomasikin jännitykseni, niin se oli vain ja ainoastaan positiivinen asia. Se herätti mut miettimään asiaa ja pureutumaan niihin perimmäisiin syihin. Mielestäni osoittaa tiettyä ammatillisuutta opettajalta huomata asia ja kylmästi tarttua siihen. Puhuttelun päätteeksi sain kunnian suorittaa korkeanpaikan fobiatestin. Tämä siksi, että opettajat halusivat sulkea kyseisen asian pois stressitekijöistä ja ymmärrän hyvin heidän kantansa. Eihän siitä mitään tule, jos näissä hommissa pelkää korkeita paikkoja. Kammoa ei löytynyt.

Tehtäväilmoitus, O193…

Tänään tuntuu, että ei oikein tiedä miten aloittaisi, jotta tarinasta saisi edes kohtuullista luettavaa. Syy tähän löytyy kenties siitä, että kuluneen viikon koulutus sisälsi lähinnä teoriaopetusta aiheista, jotka alkoivat ainakin itseäni jossain määrin puuduttamaan. Oppituntien aiheina olivat viestiliikenne ja valistusoppi. Tärkeitä aiheita sinänsä, mutta toiminnan mies on aina toiminnan mies. Katsotaan kuitenkin, että voidaanko aiheeseen tarttua ja hieman tarkastella kulunutta viikkoa.

Koko kulunut viikko vietettiin siis viestiliikenteen ja valistuksen parissa. Viestiliikenteessä keskityttiin radioliikenteeseen ambulanssin ja hätäkeskuksen (häke) välillä. Häken tehtävänä on mm. välittää tehtäväilmoitus tarvittaville yksiköille. Häke siis kerää tarvittavat esitiedot hätäpuhelun soittajalta, arvioi tilanteen ja hälyttää tarvittavat yksiköt kohteeseen. Pelastustoimen viestiliikenne hoidetaan virve-radioilla, joilla hoidetaan tehtävän vastaanotto ja muu kentällä tapahtuva operatiivinen viestiliikenne. Itse harjoituksessa totuttelimme käyttämään radiota käytännössä siten, että häke välitti tehtäväilmoituksen yksikölle ja yksikön vastaanotettua tehtävän, yksikkö ajoi kohteeseen rauhallisesti ilman hälytysajoa (ajo tapahtui julkisilla teillä). Harjoitus oli mielestäni erittäin hyvää vaihtelua, viestiliikenteen teoriapuolen puudutettua päänuppini. Jotenkin olen sitä mieltä, että ei minua tule työelämässä kiinnostamaan, että kuinka monen tukiaseman kautta se yhteys muodostuu, kun tangenttia painan. Mielestäni oleellista on tietää miten sitä radiota käytetään, milloin sitä käytetään ja miten siihen puhutaan. Tässä harjoituksessa keskityttiin juurikin olennaiseen. Se oli hyvä asia.

Oli mukava siinä kohteelle ajellessa huomata, että läheisen päiväkodin lapset ylittäessään tietä tervehtivät vilpittömästi ambulanssia. Herttaista porukkaa heijastimineen ja kurahaalareineen :). Kukin vuorollaan sai myös toimia häkessä ja jakaa niitä tehtäviä yksiköille. Voi olla, että ihmiset useimmiten näkevät hoitoketjun vain ambulansseina ja sammutusautoina, jotka viilettävät siellä kaupungin kaduilla. Hoitoketjun ensimmäisenä lenkkinä toimii kuitenkin se hätäkeskuspäivystäjä. Hätäkeskuspäivystäjällä on siis oltava valmiudet arvioida hätäpuhelun perusteella tarvittava hoidon tarve, osata kaivaa ne mahdolliset potilaan oireet soittajalta ja aloittaa soittajan opastaminen. Samaan aikaan pitäisi hälyttää tarvittava apu paikalle ja välittää mahdolliset lisätiedot tehtävästä pelastus- ja hoitohenkilökunnalle. Tähän kaikkeen on päivystäjällä aikaa ohjekirjan mukaan ruhtinaalliset 90 sekuntia. Ei siis aivan yksinkertainen juttu. Kuulemma hätäkeskuspäivystäjälinjan pääsykokeet ovat sitä luokkaa, että putkiaivoisilla “pelastajan aluilla” ei ole niihin piireihin mitään asiaa :).

Toinen viikon aihepiireistä käsitteli valistusta. Tutkintoon sisältyy 3.lukukaudella, viikon mittainen käytännön valistuskoulutus Helsingissä. Silloin tarkoituksena on käydä valistamassa ihmisiä paikallisissa päiväkodeissa, lukioissa ja ammattikouluissa. Pelastajan työnkuvaan kuuluu myös onnettomuuksien ehkäiseminen, jota pyritään toteuttamaan erilaisilla koulutustilaisuuksilla. Tutustuimme kuluneella viikolla mm. erilaisten alkusammutusharjoitusten pitämiseen. Itse näen tuon valistamisen mielekkäänä asiana. On varmasti hienoa mennä ihmisten eteen opettamaan, kun on hyvin valmistautunut ja ihmisillä kaiken maailman mielipidemittausten mukaan, hyvä asenne turvallisuusasioita kohtaan. Nuo valistamistilaisuudet tulevat varmasti antamaan monelle kurssiltani unohtumattomia kokemuksia. Toivon mukaan pystymme tarjoamaan niitä myös koulutukseen osallistuville.

Perjantaina ennen kotiin lähtöä suoritimme vielä kuukausihuollon kalustolle kalustohallissa. Ajoneuvot pihalle, lattia pesuun, ajoneuvot harjapesun kautta takaisin halliin ja autoglymia pintaan. Teimme myös kalustoinventaarion ambulansseille. Kuvassa tarkastan yhdessä Kallen ja Tuomaksen kanssa hoitovälinereppua. Tunnelma lähes sama kuin nykyaikaisen autokorjaamon pikahuollossa. Kukaan ei tiedä mitään, mutta kaikkia kiinnostaa kovasti :D.