Olipa kerran elämä

Muistan joskus pikkupoikana katselleeni sen nimistä lasten ohjelmaa kuin “Olipa kerran elämä”. Siinä kerrottiin ns. palomies ystävällisesti ihmisen anatomiasta ja fysiologiasta. Ne joille kyseiset termit tuntuvat oudoilta, niin kerrottakoon, että anatomia tarkoittaa rakennetta ja fysiologia toimintaa. Lueskelin tuossa juuri hieman vajaat kaksi tuntia ihmisen luustosta, lihaksista, hermolihas-sidoksista ja verenkiertoelimistöstä. Siinä lukiessani heräsin miettimään sitä, että kuinka hieno ja monimutkainen järjestelmä ihminen onkaan. En oikein ikinä ole sitä tiedostanut, että miten kaikki eri elimistön osat voivat olla suunniteltu toimimaan niin hienosti ja käsikädessä toistensa kanssa.

Onhan se niin, että aihepiiri on hyvin vaativa. Näen itseni kuitenkin “maallikkona” tässä asiassa ja kyseisten asioiden sisäistäminen ottaa aikansa. Täytyy tässä vaiheessa kunnioittaa niitä, jotka lääketieteellisen pääsykokeet ovat kunnialla selvittäneet. Tietyllä tapaa on vaikea kuvitella sitä tiedon määrää, joka vaaditaan, jotta voi toimia esimerkiksi anestesian tai kardiologian tieteenalalla. Itse tykkään jotenkin aina peilata opeteltavaa aihepiiriä siihen, että miten siitä hyötyy kentällä, tai miten sitä voi siellä soveltaa. Onhan se niin, että jotta voidaan antaa hoitoa, on tiedettävä mihin sitä hoitoa tarvitaan. Selvitettävä, että mitä oireita potilaalla ilmenee ja pyrittävä oman ammattitaidon rajoissa selvittämään, mikä on se perimmäinen syy vaivaan/sairauteen. Kuten tiedämme, ihminen on monimutkainen järjestelmä, jossa elimistö kulkee käsikädessä. Karkeana esimerkkinä tästä voisin mainita verenpaineen laskun. Kun ihmisen verenpaine laskee, aivoissa sijaitseva sympaattinen hermosto antaa sydämelle käskyn pumpata lisää verta. Samalla ääreisverenkierto supistuu, jolloin ihmisen kädessä oleva lämpöraja nousee kohti olkapäätä. Käsi tuntuu silloin kylmältä, koska elimistö pyrkii turvaamaan elintärkeiden elimien (sydän, aivot, keuhkot) veren saannin ja näin ollen kädessä virtaa normaalia vähemmän verta. Kyseisessä tilanteessa hoitotoimenpiteeksi soveltuu mm. laskimokanylointi (suonensisäinen nesteytys)->paineet ylös.

Tänään itseasiassa lueskelin mielenkiintoista juttua “Hesarista”. Aihe käsitteli aivoinfarkti potilaan liuotushoitoa. Jutussa haastateltiin vanhempaa pariskuntaa. Vaimo oli huomannut miehellään yht’äkkiä toisen puolen kasvoista roikkuneen. Vaimo kerkesi huomauttamaan puolisoaan asiasta, mutta miltei samaan hengenvetoon miehen toinen jalka oli pettänyt alta. Miehellä todettiin aivoissa verihyytymä, joka onnistuttiin liuottamaan pois ja mies selviytyi. Kyseinen juttu käsitteli uutta liuotushoidon antotapaa, jossa neurologi on yhteydessä videopuhelulla itse hoitopaikkaan. Tämä mahdollistaa avun saamisen, vaikka apu ei konkreettisesti olisikaan paikkakunnalla.

Kyseisillä esimerkeillä hain lähinnä sitä, että on välttämätöntä tuntea edes osa siitä “kivijalasta”, johon kaikki perustuu. Kuten ensimmäisellä oppitunnilla meille painotettiin, että ensihoidossa ja lääketieteessä yleensä, ei ole olemassa ehdotonta totuutta. Minua viisaammat miehet ja naiset ovat vain olettaneet, että ihminen toimii siten, kuten oppikirja sanoo.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *