Välineoppia

Tänään oli yksi kurssin mielenkiintoisimmista päivistä tähän asti. Tutustuimme hieman hoitohenkilöstön perustyövälineisiin. Näen välineopin hyvin mielenkiintoisena aineena. Ehkä siksi, että se on hyvin käytännönläheistä ja jotenkin aina kaikki mekaaniset vempaimet ovat minua kiinnostaneet. Mielestäni oman plussansa ansaitsee myös oppiaineen opettaja, joka omaa hyvin “maanläheisen” tyylin opettaa. Hänellä on hyvin rauhallinen ja miten sen nyt sanoisi….lämminhenkinen tyyli opettaa. Huippu tyyppi ja hyvä niin.

Edellisessä blogimerkinnässä tutustuimme siihen maallikon käyttöön tarkoitettuun defibrillaattoriin. Tänään kuitenkin oli aika ottaa “ammattilaisten” laitteet tarkastelun kohteeksi. Aamupäivällä tutustuimme kahteen eri defibrillaattoriin, joista toisella voidaan ottaa 12-kanavainen EKG (sydänfilmi). Harjoittelimme molemmilla deffoilla iskemistä kammiovärinään ja tutustuimme hieman laitteiden asetuksiin ja niiden säätämiseen. Otimme myös toisiltamme EKG:n ja totesimme, että hyvin se sydän pumppaa ainakin toistaiseksi. Molemmat laitteet ovat puoliautomaattisia ja opastavat käyttäjää vaihe vaiheelta. Aamupäivällä tutustuimme vielä hoitovälinerepun ja happilaukun sisältöön.

Iltapäivällä oli vuorossa tutustuminen eri menetelmiin, joilla hengitystien auki pysyminen varmistetaan. Harjoittelimme mm. paljeventilaatiota maskilla, intubaatiota, larynx-tuubin käyttöä ja vierasesineen poistoa henkitorvesta. Tuo intubointi ei tosin enää kuulu perustason sairaankuljettajan tehtäviin, mutta meille se vielä opetetaan. Intuboinnin on korvannut larynx-tuubi, koska intubointiin sisältyy suuri riski siitä, että toimenpiteessä henkitorveen työnnettävä putki, meneekin ruokatorveen.

Mitä päivästä sitten jäi käteen?? Ainakin kaikki laitteet ja toimenpiteet tulivat pintaraapaisulta tutuiksi. Kaikki aiheet, joita käsiteltiin, eivät ole mielestäni mitenkään älyttömän vaikeita. Paljon vaan omatoimista harjoittelua ja sitä kautta sitten stressitilanteisiin eli tentteihin. Täytyy kyllä vielä todeta, että on se aika vaikuttava määrä laitteita, mitä potilaaseen voidaan tarpeen tullen lyödä kiinni. On nimittäin jos jonkin näköistä piippaavaa laitetta ja mittaria. Tein pienen videokoosteen tästä päivästä. Videolla näkyy molemmat deffat ja Tuokin ja Jannen miltei ammattimainen potilaan intubointi :).

Rytmiä analysoimaan pääset tästä.

PPE-D-kurssi

Tänään hieman tutustuimme puhallus-ja paineluelvytyksen maailmaan. Koulutuksessa käytettiin nukkea, johon oli kytketty laitteisto, joka antoi reaaliaikaista informaatiota elvytyksen tehokkuudesta. Laitteisto mittaa puhalluksen voimakkuutta, painelun rytmiä ja rintalastan kasaan painumista. Koulutukseen oli myös yhdistetty puoliautomaattisen defibrillaattorin käyttö. Kyseinen koulutus käsitteli elvytystä maallikon näkökulmasta.

Nykyaikaisissa kauppakeskuksissa, laivoissa ja lentokoneissa voi maallikon käsillä olla tuollainen defibrillaattori (ei sama mikä ambulansseissa). Se opastaa käyttäjää vaihe vaiheelta ja on siksi käyttäjäystävällinen. Defibrillaattorin elektrodit (lätkät) kiinnitetään potilaan oikean solisluun alapuolelle rintalihaksen päälle ja vasempaan kylkeen, rinnan alapuolelle. Defibrillaattori analysoi ja tunnistaa iskettävän rytmin 98%:sti. “Deffalla” voidaan iskeä kammiovärinään ja kammiotakykardiaan. Molemmat ovat nopeita, verta kierrättämättömiä rytmejä. Laitetta ei voida käyttää jos sydämessä ei ole sähköistä toimintaa (asystole). Silloin sydämessä ei ole minkäänlaista rytmiä, jolloin ei ole mitään mitä iskeä. Defibrillaattorilla siis pysäytetään sydämen verta kierrättämätön rytmi ja toivotaan, että sydämeen muodostuu rytmi, joka alkaa pumppaamaan verta eteenpäin.

Koululla on myös sellaisia versioita nukeista (SimMan, ALS), joita voidaan ohjata tietokoneella. Nukeille saadaan simuloitua erilaisia oireita tarpeen mukaan. Näin saadaan simuloitua paremmin aitoa tilannetta. Kyseiset harjoitukset ja tentit tulevat sitten ensi keväänä eteen.

Olipa kerran elämä

Muistan joskus pikkupoikana katselleeni sen nimistä lasten ohjelmaa kuin “Olipa kerran elämä”. Siinä kerrottiin ns. palomies ystävällisesti ihmisen anatomiasta ja fysiologiasta. Ne joille kyseiset termit tuntuvat oudoilta, niin kerrottakoon, että anatomia tarkoittaa rakennetta ja fysiologia toimintaa. Lueskelin tuossa juuri hieman vajaat kaksi tuntia ihmisen luustosta, lihaksista, hermolihas-sidoksista ja verenkiertoelimistöstä. Siinä lukiessani heräsin miettimään sitä, että kuinka hieno ja monimutkainen järjestelmä ihminen onkaan. En oikein ikinä ole sitä tiedostanut, että miten kaikki eri elimistön osat voivat olla suunniteltu toimimaan niin hienosti ja käsikädessä toistensa kanssa.

Onhan se niin, että aihepiiri on hyvin vaativa. Näen itseni kuitenkin “maallikkona” tässä asiassa ja kyseisten asioiden sisäistäminen ottaa aikansa. Täytyy tässä vaiheessa kunnioittaa niitä, jotka lääketieteellisen pääsykokeet ovat kunnialla selvittäneet. Tietyllä tapaa on vaikea kuvitella sitä tiedon määrää, joka vaaditaan, jotta voi toimia esimerkiksi anestesian tai kardiologian tieteenalalla. Itse tykkään jotenkin aina peilata opeteltavaa aihepiiriä siihen, että miten siitä hyötyy kentällä, tai miten sitä voi siellä soveltaa. Onhan se niin, että jotta voidaan antaa hoitoa, on tiedettävä mihin sitä hoitoa tarvitaan. Selvitettävä, että mitä oireita potilaalla ilmenee ja pyrittävä oman ammattitaidon rajoissa selvittämään, mikä on se perimmäinen syy vaivaan/sairauteen. Kuten tiedämme, ihminen on monimutkainen järjestelmä, jossa elimistö kulkee käsikädessä. Karkeana esimerkkinä tästä voisin mainita verenpaineen laskun. Kun ihmisen verenpaine laskee, aivoissa sijaitseva sympaattinen hermosto antaa sydämelle käskyn pumpata lisää verta. Samalla ääreisverenkierto supistuu, jolloin ihmisen kädessä oleva lämpöraja nousee kohti olkapäätä. Käsi tuntuu silloin kylmältä, koska elimistö pyrkii turvaamaan elintärkeiden elimien (sydän, aivot, keuhkot) veren saannin ja näin ollen kädessä virtaa normaalia vähemmän verta. Kyseisessä tilanteessa hoitotoimenpiteeksi soveltuu mm. laskimokanylointi (suonensisäinen nesteytys)->paineet ylös.

Tänään itseasiassa lueskelin mielenkiintoista juttua “Hesarista”. Aihe käsitteli aivoinfarkti potilaan liuotushoitoa. Jutussa haastateltiin vanhempaa pariskuntaa. Vaimo oli huomannut miehellään yht’äkkiä toisen puolen kasvoista roikkuneen. Vaimo kerkesi huomauttamaan puolisoaan asiasta, mutta miltei samaan hengenvetoon miehen toinen jalka oli pettänyt alta. Miehellä todettiin aivoissa verihyytymä, joka onnistuttiin liuottamaan pois ja mies selviytyi. Kyseinen juttu käsitteli uutta liuotushoidon antotapaa, jossa neurologi on yhteydessä videopuhelulla itse hoitopaikkaan. Tämä mahdollistaa avun saamisen, vaikka apu ei konkreettisesti olisikaan paikkakunnalla.

Kyseisillä esimerkeillä hain lähinnä sitä, että on välttämätöntä tuntea edes osa siitä “kivijalasta”, johon kaikki perustuu. Kuten ensimmäisellä oppitunnilla meille painotettiin, että ensihoidossa ja lääketieteessä yleensä, ei ole olemassa ehdotonta totuutta. Minua viisaammat miehet ja naiset ovat vain olettaneet, että ihminen toimii siten, kuten oppikirja sanoo.

Punaiset päälle

Tänään aloittelimme ensihoidon opintojakson. Aamupäivällä käytiin läpi opetussuunnitelma, jonka yhteydessä hieman kerrottiin siitä, mitä tuleva pitää sisällään. Edessä on 19 viikkoa tiivistä opiskelua, joka antaa pätevyyden toimia perustason sairaankuljettajan tehtävissä. Koulutus aloitettiin maistiaisilla ihmisen anatomiasta ja fysiologiasta. Iltapäivällä pureuduimme kuoleman kohtaamiseen. Oikeastaan ensimmäisen kerran konkreettisesti huomasin, miten kurssin asenne ja motivaatio huokui luokkahuoneessa. Jokaisesta huomasi, että aluillaan oli tärkeä koulutusvaihe. Ainakin itse huomasin sen siitä, että kaikki olivat hyvin keskittyneitä opetettavaan asiaan.

Lukijoita varmasti kiinnostaisi tietää, mitä tuo oppitunti piti sisällään, jossa käsiteltiin kuolemaa ja sen kohtaamista. Tämän blogin tarkoitus ei kuitenkaan ole se, että kertoisin aiheista yksityiskohtaisesti, koska näen, että lukijat osaavat itse kuvitella tietyt asiat päässään. Tuotakoon samaan hengenvetoon ihmisten tietoisuuteen se, että on olemassa sellaiset asiat kuin vaitiolovelvollisuus ja identiteettisuoja. Minun tehtäväni on kyseisiä asioita kunnioittaa. Niin myös tulen toimimaan. Sen verran voin oppitunneista kertoa, että kyseiset aihepiirit ovat hyvin synkkiä, mutta ne ovat myös mielenkiintoisia. Luokka oli hyvin hiljaa kyseisellä oppitunnilla ja uskon, että se sai jokaisessa aikaan jonkin asteista pohdintaa. Se oli varmasti kyseisen oppitunnin tarkoitus. Oikeastaan vaikuttavan tuon tyyppisestä oppitunnista tekee se opettaja. Se henkilö, joka on ollut siellä, minne minä tulen joskus menemään. Kun siinä opettaja kertoi tarinaansa, niin sen huomaa, että kyseinen henkilö ei puhu paskaa. Sen huomaa eleistä ja joillain henkilöillä äänestä. Kyllä se pistää oppilaan hiljaiseksi.

Oli kuitenkin hieno huomata, että kyseinen opettaja oli samalla aaltopituudella minun kanssani. Minun mielipiteeni ja mietiskelyni, jotka ovat tässä blogissa luettavissa, olivat hyvin pitkälti samoilla linjoilla opettajan kanssa. Se toi jollain kummalla tavalla uskoa siihen, että on hypännyt oikeisiin saappaisiin.

Torniharjoittelukauden avaus

Täällä opistolla on hyvin pitkälti urheilullista porukkaa. Itsekkin olen koko ikäni harrastanut jonkin asteista liikuntaa. Itse olen pelannut jalkapalloa aina 20:een ikävuoteen saakka. Siitä eteenpäin olen liikkunut omatoimisesti. Harrastuksiini kuuluu tällä hetkellä kuntosaliharjoittelu ja lenkkeily. Uimista olen tunkenut ohjelmaani aina silloin tällöin, mutta se on jäänyt hyvin vähälle viime aikoina. Kuntoilusta tulee hyvä fiilis ja se auttaa jaksamaan arjen askareissa. Itselle se toimii myös hyvänä keinona ottaa irti arjesta. On mukava kiskaista lenkkarit jalkaan ja suunnata lenkkipolulle hyvän musiikin saattelemana. Siinä pystyy itsekseen miettimään asioita ja kukaan ei ole häiritsemässä. Henkistä huoltoa parhaimmillaan.

Tänään kuitenkin kävin Aleksin kanssa, hieman kiipeilemässä letkutornin kierreportaissa. Tämä siksi, että näen tärkeänä totuttaa kroppaani siihen, mitä siltä tullaan vaatimaan koulutuksen kuluessa. On eri asia juosta kovaa tasamaalla kuin se, että nouset portaikkoa 60kg lisäpainolla. Kävimme Aleksin kanssa pukemassa sammutusvarustuksen niskaamme ja kiskaisimme paineilmalaitteet selkään. Paineilmalaitteen puimme yllemme ilman maskia, joka tekee hengittämisestä luonnollista eli helpompaa. Se on syytä huomioida. Päätimme ottaa myöskin kummallekkin letkukehikot molempiin käsiin, jotta kummankaan ei tarvitsisi uhrata kallisarvoista energiaa liikaan puhumiseen. Kiipesimme aluksi kaksi kertaa 7.kerrokseen kehikoiden kanssa, jonka jälkeen otimme hieman happea alhaalla. Tämän jälkeen kiipesimme vielä kaksi kertaa ilman kehikoita torniin ja alas. Oli jännä fiilis jaloissa siinä vaiheessa, kun tiputimme kehikot pois ja aloitimme kipuamaan portaita ilman kehikoiden tuomaa lisäkuormaa (2x18kg=36kg). Tuntui siltä, että ei olisi omistanut jalkoja enää ollenkaan. Itsellä ei tuon kehikoiden kantamisen kanssa ole mitään ongelmia. Kädet jaksavat kantaa hyvin ja ne eivät puutuneet oikeastaan yhtään tuossa treenissä. Se on hyvä asia. Samaan näkemykseen yhtyi myös Aleksi. Pienikokoisilla kavereilla, tuo käsien puutuminen yhdistettynä jalkojen tuottamaan maitohappoon, on jokseenkin myrkyllinen yhdistelmä. Oikeastaan mitä enemmän jalat kestävät tuota lisäpainon ja kiipeämisen lopputuloksena syntyvää maitohappoa, niin sen paremmin menee.

Mukava vaihteleva treeni ja ennen kaikkea lajinomainen sellainen. Jos nyt joku lukijoista ajattelee menevänsä jonnekkin kokeilemaan kyseistä suoritusta, mainittakoon, että tätä harjoitusta ei saa tehdä yksin ja se tehdään omalla vastuulla. Meillä on täällä opistolla sääntö, joka kieltää tuon harjoituksen yksin. On hyvä jos on kaveri mukana, jos peruselintoiminnoissa (hengitys, verenkierto, tajunta) tapahtuu heikkenemistä. Ottakaa tuo edellinen “varomääräyksenä”. Toivotan hyviä ja nautinnollisia treenejä, omasta ja Aleksin puolesta.

-Jukka