Ja meille loisti valot Scanian….

Tervehdys lukijoille. Hetki on vierähtänyt viimeisimmästä blogimerkinnästä, mutta se annettakoon minulle anteeksi. Joskus ei vain ehdi kirjoittaa ja joskus ei vain jaksa. Viime viikko oli raskas. Koko viime viikko vietettiin harjoitusalueella alipäällystökurssin kaitsemana. Alipäällystökurssin tehtävänä oli takoa kurssin nuppiin tarvittavat pelastajan perustaidot, rastikoulutuksen omaisesti.  Kyllä sen huomaa ruumiissaan kun kahdeksan tuntia päivästä keskittyy asioihin, jotka on oikeasti osattava silloin, kun se hälytysilmoitus kajahtaa sieltä aseman kaiuttimista.

Koulutukseen sisältyi mm. letkujen kiepittämistä, solmujen tekoa, tikasselvityksiä, kalustonostoja kalustonarulla, sammutusauton pumpun käyttöä ja perusselvityksen tekoa erilaisissa tilanteissa. Myös vaahtokaluston käyttö harjoiteltiin. Viime viikon päivät eivät niinkään sisältäneet mitään edellisen blogimerkinnän kaltaisia fyysisiä ponnisteluja, mutta opittavien asioiden määrä oli niin suuri, että se vei energiaa. Illalla vielä treenit päälle ja unta ei pahemmin tarvinnut odotella.

Viime viikolla sää suosi koulutusta. Ei satanut vettä yhtenäkään päivänä, joka oli hieno asia. Kummasti mukavampaa opiskella kun ei heti ole kaikki vaatteet märkänä ja kahdeksaa tuntia koulutusta edessä. Palomies ei kuulemma vettä pelkää, mutta kuitenkin. Ymmärrätte mitä tarkoitan. Mielestäni oli mukavaa päästä tekemään asioita käytännössä. Saada sitä itsevarmuutta toimintamalleihin eritilanteissa. Virheitä sattuu aina ja niistä oppii. Se niissä virheissä juuri onkin hienoa, että kun se homma menee päin helvettiä, niin se syöpyy mieleen ja sen homman osaa tehdä seuraavan kerran oikein. Täällä on vielä varaa niihin virheisiin. Täällä ollaan oppimassa. Perusasiat on tultava selkärangasta ja nehän tulee kun niitä tekee tarpeeksi ja on motivoitunut. Kun tulee kiire ja henkinen paine painaa päälle, niin virheen marginaali kasvaa. Se on suoraan verrannollinen siihen, kuinka kiire on tehdä asioita. Kun tässä pikku hiljaa alkaa omaksumaan oikeita otteita, niin samalla karttuu se “ammattitaito” ja itseluottamus. Sitten kun sitä on tarpeeksi, niin ei enää tarvitse uhrata niin paljon resursseja perusasioihin keskittymiseen, vaan osaa tehdä montaa asiaa samanaikaisesti.

Tällä kuluvalla viikolla tullaan harjoittelemaan vielä muutama perustaitojen osa-alue, jonka jälkeen keskiviikkona ja torstaina ajetaan “keikkaa” harjoitusalueella. Tehdään siis opetettuja asioita suoraan “hälytysajosta”. Toisin sanoen simuloidaan tosielämän tilanteita ilman liekkiä. Noilta kahdelta päivältä odotan henkilökohtaisesti paljon. Siinä on jokaisella vastuunsa ja kun pitää toimia ripeästi, niin tilanteissa on myös se henkinen paine ja adrenaliini läsnä. Hieno päästä tekemään kokonaissuorituksia, joissa kukaan ei enää ole neuvomassa ja osoittamassa miten pitää tehdä. Teet virheen ja koko yksikkö “maksaa” siitä.

Tämän kaksi viikkoisen aktiivisen koulutuksen jälkeen koittaa ansaittu syysloma, jonka jälkeen on mittavat tentit kyseisistä asioista. Niin teoria kuin käytännön tenttinäkin. Mikäpä sen mukavampaa, kuin lukea syyslomalla kokeisiin. Tarkoitus olisi painaa kylläkin asenteella loppuun asti. Käytiin tuossa “Doom”:n kanssa kalustohallissa, treenailtiin hieman jatkotikasselvitystä ja siinä samalla kerrattiin hieman sammutusauton kalustoa. Siinä tummuneessa syysillassa, saimme idean ottaa muutama kuva. Laitoimme Scanian päävirran päälle ja vilkkupaneelista siniset tulille. Kalustohallin sisäpiha kietoutui syksyiseen, siniseen syleilyyn.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *