Hetki tupalaisille

Kun sain idean tästä blogista, yksi sen tarkoituksista oli, että se toimisi minulle tietynlaisena “sielun peilinä”. Se olisi paikka, jonne mä voisin kirjoittaa asioita siten kuin ne sisimmässäni tunnen. Mä näen, että voit kehittyä ainoastaan siten, että olet itselle rehellinen. On kyse sitten mistä tahansa ammatista tai elämäntilanteesta.

Halusin tänään puhua tupalaisteni kanssa hieman “henkevämmän” keskustelun. Asia koski jännittämistä. Tänään käytännön kokeessa, jatkotikasselvityksessä kaikki ei mennyt putkeen. Osaltaan varmasti blogistani huomaa, että mä olen luonteeltani aika tinkimätön kaveri, joka vaatii itseltään paljon. Itseäni ei niinkään vaivannut se, että tikasselvityksessä vaadittava max. aikaraja tuli täyteen, vaan se, että opettaja huomasi, että mä jännitin. Jännitin niin, että itse suoritus kärsi. Opettaja siinä sitten kyseli, että mistä se johtuu. Itseäni vitutti niin paljon, että en edes silmiin häntä pystynyt katsomaan. Opettaja sitten päätti, että kanssani pidetään pienimuotoinen kahdenkeskinen keskustelu asian tiimoilta ja pyritään tätä kautta selvittämään perimmäinen syy jännitykseen.

Olin jotenkin niin pettynyt itseeni, että siinä opettajan tentatessa, en saanut suustani ulos mitään fiksuja analyyseja. Tentin muissa osioissa itseäni lähinnä vitutti edellinen, mutta ne meni hyvin siitä huolimatta. Tentin jälkeen, oman tuvan pojille olin saanut mieleni sopukoista revittyä sitten jonkin asteen analyysin. Kerroin heille, että mä olen tinkimätön kaveri ja kuten edellä mainitsin, niin mä vaadin itseltäni paljon. Jopa liikaa. Se heijastuu suoraan suorituksessa ylimääräisenä ja täysin turhana jännittämisenä. Mä pelkään sitä, että mä epäonnistun. En ole antanut itselleni lupaa siihen tietyllä tavalla. Mä omaan mielestäni helvetin hyvän teoreettisen “ammattitaidon”, jonka varaan mä olen pyrkinyt rakentamaan käytännön toiminnan. Se on mielestäni vain hyvä asia, mutta ei hommien tarvitse mennä kuten oppikirjoissa, tyyliin “asennon kautta, lepoon seisomaan”.

Mun pitää oppia antamaan itselleni “siimaa”. Pitää oppia hyväksyyn, että jos ne hommat kusee, niin sitten ne kusee. Kyllä mä osaan hävitä, mutta mä en tykkää siitä. Se on heijastunut itseluottamuksen puutteena. Edellisessä postauksessa mainitsin, että mun on voitettava itseni. Paskapuhetta, mä tulen tekemään hommat kykyni mukaan. Muuten työelämässä ei jaksa kauaa.

Yllämainittu asia paino mua ja mä uskon, että mun on helpompi kehittyä kun mä olen rehellinen ja tupalaiset tietää asiasta. Silloin mä voin olla oma itseni heikkouksieni ja vahvuuksieni kanssa. Tästä eteenpäin hommat pyritään tekemään rennommalla asenteella.

Pelkokerroin

Aikaisemmassa blogimerkinnässäni kerroin, että olen hieman tutustunut kanyyleihin omatoimisesti. Tämä siksi, että jo lapsuuden ammoisista ajoista asti olen ollut neulakammoinen. Sana “neulakammo” voi saada joillekkin lukijoista hymyn suupieliin. Onhan se niin, että ei se pistäminen toimenpiteenä ole mitenkään vaikea. Se on yksinkertaisimmillaan nopea ja kivuton toimenpide. Ongelma muodostuukin siitä mielikuvasta, jonka toimenpide saa aikaan. Kuten aikaisemmin kerroin, niin itselle se neulapakkauksen rapina, staasin kiinnitys ja desinfiointiaineen haju, saa aikaan sen epämiellyttävän mielikuvan.

Aikaisemmin painotin, että itseeni ei saa tungettua mitään kunnon “miekkoja”, paskapuhetta. Tänään tungettiin. Opistolla tosin ei löytynyt sitä 2,3 millisellä halkaisijalla varustettua kanyylia, joten joutui tyytymään vain 2,0 milliseen. Pettymys sinänsä, mutta tosiasioiden kanssa on vain tultava toimeen. Alkaako ne hymyt siellä kotikatsomoissa pikku hiljaa hyytymään? 🙂 Lupaan ensi vuonna tulla pistämään jos löytyy vapaaehtoisia.

Kunnian pistämisestä sai kolmannella vuosikurssilla opiskeleva Lauri. Lauri tuli kerran kyselemään vapaaehtoisia oppilaita, joihin voisi treenata kanylointia. Armeijassa aina painotettiin, että kaikki ovat vapaaehtoisia ja Jukkahan oli. Jukka oli valmis. Niin alkoi Laurin, Jukan ja steriilin teräksen kaveruus.

Siirryimme tänään koulupäivän jälkeen ensiapuluokkaan ja ei muuta kuin hihaa ylös ja suonta pintaan. Lauri kertoi, että ei ollut ikinä pistänyt näin isoa kanyylia. Hän myös tokaisi, että vaikka neula on iso, niin se ei silti satu yhtään sen enempää kuin esim. 0,8 millinen. Hetken aikaa Lauri vaikutti helvetin uskottavalta, mutta pian hänen suupielensä vääntyi potilaan kannalta jokseenkin epäuskottavaan virneeseen.

Itse toimenpide meni kuten ammattimiehen käsissä sen pitää mennäkkin. Laurilla on hyvä tyyli kanyloida. Rauhallinen, informoiva ja mielestäni hyvin potilasläheinen, luottamusta herättävä tyyli.

Kyllä se mulle on tietyllä tapaa iso juttu jos tuommoisen otan vapaaehtoisesti suoneeni. Porukat varmaan muistaa sen ainaisen tappelun siellä neuvoloissa, kun hoitajatätejä oli parhaimmillaan kolme raajoissa kiinni ja verikoe piti saada. Mä näen tuommoisen haasteena ja niiden haasteiden takia mä olen osaltani tänne tullut. Mun eteen tullaan heittämään “kovia paikkoja” tosielämässä. Mun on harjoiteltava, mun on voitettava itseni välillä ja ennen kaikkee mun on oltava valmis. Nöyrästi ja päämäärän tiedostaen voittoon. Kuten tänäänkin, onneen ei ole oikotietä :).


Celox-hemostaatti

Näin syyslomaa viettäessä eksyin internetin ihmeelliseen maailmaan. Kaverini on tällä hetkellä Kosovossa rauhanturvaajana ja surffailin itseni mielenkiinnosta kyseistä toimenkuvaa käsittelevälle palvelimelle. Huomioni kiinnittyi nettisivuilla olleeseen mainokseen, joka käsitteli tuotetta nimeltä Celox-hemostaatti. Mainoksesta kävi ilmi, että tuote oli suunniteltu suuren verenvuodon tyrehdyttämiseen. Mielenkiintoni tuotetta kohtaan kasvoi entisestään siirryttyäni tuotteen kotisivuille. Sieltä kävi ilmi, että tuote on suunniteltu armeijalle, poliisille ja pelastushenkilöstölle tilanteisiin, jossa potilaalla on vakava valtimoverenvuoto.

Tuotteen hoitovaikutus perustuu siihen, että tuote kiinnittää veren punasolut pintaansa ja muodostaa näin geelimäisen tukoksen, joka sulkee haavan. Valmistajan nettisivujen mukaan hoito annetaan siten, että kaadetaan Celox-jauhe haavaan, painetaan haavaa ja sidotaan haava. Celox kuulemma tukkii vakavan valtimoverenvuodon 20-30 sekunnissa. Kaiken kukkuraksi Celox ei aiheuta mitään haittavaikutuksia potilaalle, eikä sen käyttö vaadi käyttäjältään koulutusta.

Kuulostaa miltei TV-Shopin ihme jauheelta. Olen aina tiennyt, että ihminen on fiksu olento, joka keksii kaikenlaista, mutta olenko minä niin tyhmä, että en usko tämmöiseen ihme tuotteeseen?? Mieltäni askarruttaa ainakin yksi asia. Mitenköhän aine toimii tilanteessa, jossa ihminen vuotaa myös sisäänpäin?? Eihän se riitä, että vammasta se ulos vuotava veri hyydytetään ja silti suoni vuotaa sisälle. Mahtaakohan se tukkia koko vuodon suonineen?? Ilmeisesti aika vahvaa tavaraa jos valtimovuodon tyrehdyttää. Toinen asia, joka askarruttaa on aseptiikka. Valmistajan mukaan aine on kuitenkin helppo poistaa haavasta.

Mielenkiintoinen tuote, mutta miten se mahtaa toimia kentällä? Olisiko sen käyttämiseen aikaa? Haavan painaminen kädellä on kuitenkin jokseenkin nopeampi toimenpide verrattuna jauhepussin kaivamiseen taskusta. Voisi kuvitella, että tuollainen valtimovuoto on sen verran agressiivinen, että siteitäkään ei kerkiä laittamaan. Sormilla painamalla suoni tukkoon ja ajoneuvoon nouse.

Paljon kysymyksiä. Ensihoidon opintojakso alkaa kolmen viikon kuluttua. Ehkä silloin saan vastauksia.

Valmistajan kotisivut löytyvät tästä.

Ja meille loisti valot Scanian….

Tervehdys lukijoille. Hetki on vierähtänyt viimeisimmästä blogimerkinnästä, mutta se annettakoon minulle anteeksi. Joskus ei vain ehdi kirjoittaa ja joskus ei vain jaksa. Viime viikko oli raskas. Koko viime viikko vietettiin harjoitusalueella alipäällystökurssin kaitsemana. Alipäällystökurssin tehtävänä oli takoa kurssin nuppiin tarvittavat pelastajan perustaidot, rastikoulutuksen omaisesti.  Kyllä sen huomaa ruumiissaan kun kahdeksan tuntia päivästä keskittyy asioihin, jotka on oikeasti osattava silloin, kun se hälytysilmoitus kajahtaa sieltä aseman kaiuttimista.

Koulutukseen sisältyi mm. letkujen kiepittämistä, solmujen tekoa, tikasselvityksiä, kalustonostoja kalustonarulla, sammutusauton pumpun käyttöä ja perusselvityksen tekoa erilaisissa tilanteissa. Myös vaahtokaluston käyttö harjoiteltiin. Viime viikon päivät eivät niinkään sisältäneet mitään edellisen blogimerkinnän kaltaisia fyysisiä ponnisteluja, mutta opittavien asioiden määrä oli niin suuri, että se vei energiaa. Illalla vielä treenit päälle ja unta ei pahemmin tarvinnut odotella.

Viime viikolla sää suosi koulutusta. Ei satanut vettä yhtenäkään päivänä, joka oli hieno asia. Kummasti mukavampaa opiskella kun ei heti ole kaikki vaatteet märkänä ja kahdeksaa tuntia koulutusta edessä. Palomies ei kuulemma vettä pelkää, mutta kuitenkin. Ymmärrätte mitä tarkoitan. Mielestäni oli mukavaa päästä tekemään asioita käytännössä. Saada sitä itsevarmuutta toimintamalleihin eritilanteissa. Virheitä sattuu aina ja niistä oppii. Se niissä virheissä juuri onkin hienoa, että kun se homma menee päin helvettiä, niin se syöpyy mieleen ja sen homman osaa tehdä seuraavan kerran oikein. Täällä on vielä varaa niihin virheisiin. Täällä ollaan oppimassa. Perusasiat on tultava selkärangasta ja nehän tulee kun niitä tekee tarpeeksi ja on motivoitunut. Kun tulee kiire ja henkinen paine painaa päälle, niin virheen marginaali kasvaa. Se on suoraan verrannollinen siihen, kuinka kiire on tehdä asioita. Kun tässä pikku hiljaa alkaa omaksumaan oikeita otteita, niin samalla karttuu se “ammattitaito” ja itseluottamus. Sitten kun sitä on tarpeeksi, niin ei enää tarvitse uhrata niin paljon resursseja perusasioihin keskittymiseen, vaan osaa tehdä montaa asiaa samanaikaisesti.

Tällä kuluvalla viikolla tullaan harjoittelemaan vielä muutama perustaitojen osa-alue, jonka jälkeen keskiviikkona ja torstaina ajetaan “keikkaa” harjoitusalueella. Tehdään siis opetettuja asioita suoraan “hälytysajosta”. Toisin sanoen simuloidaan tosielämän tilanteita ilman liekkiä. Noilta kahdelta päivältä odotan henkilökohtaisesti paljon. Siinä on jokaisella vastuunsa ja kun pitää toimia ripeästi, niin tilanteissa on myös se henkinen paine ja adrenaliini läsnä. Hieno päästä tekemään kokonaissuorituksia, joissa kukaan ei enää ole neuvomassa ja osoittamassa miten pitää tehdä. Teet virheen ja koko yksikkö “maksaa” siitä.

Tämän kaksi viikkoisen aktiivisen koulutuksen jälkeen koittaa ansaittu syysloma, jonka jälkeen on mittavat tentit kyseisistä asioista. Niin teoria kuin käytännön tenttinäkin. Mikäpä sen mukavampaa, kuin lukea syyslomalla kokeisiin. Tarkoitus olisi painaa kylläkin asenteella loppuun asti. Käytiin tuossa “Doom”:n kanssa kalustohallissa, treenailtiin hieman jatkotikasselvitystä ja siinä samalla kerrattiin hieman sammutusauton kalustoa. Siinä tummuneessa syysillassa, saimme idean ottaa muutama kuva. Laitoimme Scanian päävirran päälle ja vilkkupaneelista siniset tulille. Kalustohallin sisäpiha kietoutui syksyiseen, siniseen syleilyyn.