Kuljettajan saappaissa

Aikaa oli vierähtänyt kahdeksan vuotta siitä, kun olin viimeksi raskasta kalustoa ajanut. Samalla sain ajokorttiini BC-luokituksen eli voin todeta, että ison ajoneuvon käsittely oli jäänyt jokseenkin vähälle. Torstaina kuitenkin oli vuorossa ajoneuvoharjoittelua harjoitusalueella. Ennen ajoon lähtöä tarkastettiin ajoneuvon kalusto, moottoritilan nesteet ja valo-ja äänimerkinantolaitteet.

Harjoitusalueella sitten ajeltiin ristiin ja rastiin kukin vuorollaan. Pujoteltiin keiloja ja peruuteltiin “taskuparkkeihin”. Kyllähän se niin on, että kun tiedostaa, että homma ei ole hanskassa, niin liikkuminen pysyy suhteellisen rauhallisena ja ennakoivana. Kenties pahin yhtälö ajettaessa isoa ajoneuvoa on se, että kuljettaja luulee osaavansa ajaa ja tuudittautuu siihen liikaa.

Kaikista haastavimpana ajoharjottelussa näin peilien kautta peruuttamisen ns. “taskuun” ja ajoneuvon kääntämisen ahtaassa tilassa. Tuossa “taskuparkissa” ongelmia tuottivat oikean ajolinjan valinta ja takapyörien hahmottaminen. On oleellisen tärkeää hahmottaa, missä takapyörät menee, jotta osaa kääntää oikeassa kohdassa peruutusta. Tällöin ajoneuvo mahtuu taittumaan ahtaaseenkin väliin. Mitä ahtaampi tila, sitä vaikeampi on ajaa myös eteenpäin. Varsinkin jos samalla joutuu mutkittelemaan. Tällöin ongelmaksi muodostui nokan ylitys ja etupyörien hahmottaminen, jotka ovat kuskin takana ajoasentoon nähden. Kuvitellaan tilanne, että käännät jyrkänteen reunalla. Nokan ylityksestä johtuen tuntuu, että olet jo tyhjän päällä. Tällöin on hyvä tiedostaa, että missä ne eturenkaat menevät. Kaiken kukkuraksi ahtaassa tilassa pitää huomioida se, miten perä leikkaa käännökseen. Voin sanoa, että ei se ihan helppoa ole, mutta rauhassa ja hiljaa hyvä tulee.

Oikeastaan pulssia nostattavin ajoskenaario oli se kun jouduin peruuttamaan ramppiin. Ramppi koostui ylösajoluiskasta ja ylösajoluiskan jälkeen oli tila johon auto pysäytettiin siten, että auto ei tipu alas rampin päädystä. Ramppi oli n. 1,5m korkea. Tilaa kummallekkin puolelle jäi n. 30cm ja voin sanoa, että se ei ole paljon, kun sen näkee vain peileistä. Yhtään ei rohkaissut myöskään se, että opettaja tokaisi: “Moni kurssi on tässä tiputtanut ja kaatanut auton. Se ei ole suotavaa”. Samalla takapenkiltä kuului paineilmalaitteiden kantohihnojen kahinaa, johtuen siitä, että kurssitoverit sitoivat itsensä autoon kiinni.

Kokonaisuudessaan oma ajoharjoitteluni meni ihan ok. Ketään ei kuollut ja en vahingoittanut veronmaksajien rahoilla hankittua kalustoa. Sattuipa eräälle oppilaalle, että peruutti (vahingossa) säiliöautolla VW trasporterin nokkaan. Sen verran kyseisillä ajoneuvoilla on massaa, että vaikka säiliöauto vain hipaisi, niin transporter siirtyi 1,5m taaksepäin. Vaihde ja käsijarru päällä tietenkin. Odotan kauhulla mitä tapahtuu, kun siirrymme yleisille teille. Parempi siis lukijoiden katsoa, mihin omaisuuttaan parkkeeraa. Hymyä nostatti huulille myös opettajien virve-radioon antamat ajo-ohjeet: “Ei se ratti ole mikään vispilä” ja “Keilat ovat sitä varten, että ne kierretään. Eivät sitä varten, että niiden päälle ajetaan”.

Tämmöstä tällä kertaa….

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *