Kuljettajan saappaissa

Aikaa oli vierähtänyt kahdeksan vuotta siitä, kun olin viimeksi raskasta kalustoa ajanut. Samalla sain ajokorttiini BC-luokituksen eli voin todeta, että ison ajoneuvon käsittely oli jäänyt jokseenkin vähälle. Torstaina kuitenkin oli vuorossa ajoneuvoharjoittelua harjoitusalueella. Ennen ajoon lähtöä tarkastettiin ajoneuvon kalusto, moottoritilan nesteet ja valo-ja äänimerkinantolaitteet.

Harjoitusalueella sitten ajeltiin ristiin ja rastiin kukin vuorollaan. Pujoteltiin keiloja ja peruuteltiin “taskuparkkeihin”. Kyllähän se niin on, että kun tiedostaa, että homma ei ole hanskassa, niin liikkuminen pysyy suhteellisen rauhallisena ja ennakoivana. Kenties pahin yhtälö ajettaessa isoa ajoneuvoa on se, että kuljettaja luulee osaavansa ajaa ja tuudittautuu siihen liikaa.

Kaikista haastavimpana ajoharjottelussa näin peilien kautta peruuttamisen ns. “taskuun” ja ajoneuvon kääntämisen ahtaassa tilassa. Tuossa “taskuparkissa” ongelmia tuottivat oikean ajolinjan valinta ja takapyörien hahmottaminen. On oleellisen tärkeää hahmottaa, missä takapyörät menee, jotta osaa kääntää oikeassa kohdassa peruutusta. Tällöin ajoneuvo mahtuu taittumaan ahtaaseenkin väliin. Mitä ahtaampi tila, sitä vaikeampi on ajaa myös eteenpäin. Varsinkin jos samalla joutuu mutkittelemaan. Tällöin ongelmaksi muodostui nokan ylitys ja etupyörien hahmottaminen, jotka ovat kuskin takana ajoasentoon nähden. Kuvitellaan tilanne, että käännät jyrkänteen reunalla. Nokan ylityksestä johtuen tuntuu, että olet jo tyhjän päällä. Tällöin on hyvä tiedostaa, että missä ne eturenkaat menevät. Kaiken kukkuraksi ahtaassa tilassa pitää huomioida se, miten perä leikkaa käännökseen. Voin sanoa, että ei se ihan helppoa ole, mutta rauhassa ja hiljaa hyvä tulee.

Oikeastaan pulssia nostattavin ajoskenaario oli se kun jouduin peruuttamaan ramppiin. Ramppi koostui ylösajoluiskasta ja ylösajoluiskan jälkeen oli tila johon auto pysäytettiin siten, että auto ei tipu alas rampin päädystä. Ramppi oli n. 1,5m korkea. Tilaa kummallekkin puolelle jäi n. 30cm ja voin sanoa, että se ei ole paljon, kun sen näkee vain peileistä. Yhtään ei rohkaissut myöskään se, että opettaja tokaisi: “Moni kurssi on tässä tiputtanut ja kaatanut auton. Se ei ole suotavaa”. Samalla takapenkiltä kuului paineilmalaitteiden kantohihnojen kahinaa, johtuen siitä, että kurssitoverit sitoivat itsensä autoon kiinni.

Kokonaisuudessaan oma ajoharjoitteluni meni ihan ok. Ketään ei kuollut ja en vahingoittanut veronmaksajien rahoilla hankittua kalustoa. Sattuipa eräälle oppilaalle, että peruutti (vahingossa) säiliöautolla VW trasporterin nokkaan. Sen verran kyseisillä ajoneuvoilla on massaa, että vaikka säiliöauto vain hipaisi, niin transporter siirtyi 1,5m taaksepäin. Vaihde ja käsijarru päällä tietenkin. Odotan kauhulla mitä tapahtuu, kun siirrymme yleisille teille. Parempi siis lukijoiden katsoa, mihin omaisuuttaan parkkeeraa. Hymyä nostatti huulille myös opettajien virve-radioon antamat ajo-ohjeet: “Ei se ratti ole mikään vispilä” ja “Keilat ovat sitä varten, että ne kierretään. Eivät sitä varten, että niiden päälle ajetaan”.

Tämmöstä tällä kertaa….

Kastajaiset

Tänään oli koulupäivän päätteeksi lukukauden aloittavien opiskelijoiden kastajaiset. Kastajaisjärjestelyistä huolehti luonnollisesti vanhempi vuosikurssi. Ohjelmaan sisältyi leuanvetokilpailu rinnakkaiskurssin (64) kanssa ja tämän jälkeen vuorossa oli oppilaiden kasteleminen. Kalustohalliin pihaan oli rakennettu pienimuotoinen esterata, joka kuljettiin silmät peitettyinä ja samalla koko kurssi oli kytketty toisiinsa palovyön hakasella, joka teki liikkumisesta tarpeeksi hankalaa. Samalla saatiin kylmää vettä niskaan, joko suihkuputkesta tai saavista. Jossain vaiheessa hieman tuli kylmä, mutta se kuului tottakai asiaan.

Radan loppupuolella oli esteen alta sukeltaminen, jossa ainakin itselläni pintaan tultaessa, silmien eteen vedetty palohuppu, meinasi haitata hapen saantia. Eipä tuo palokypäräkään ole ainakaan sukeltamiseen tarkoitettu :).

Tapahtuma huipentui leuanvetokilpailun tulosten julkistamiseen, jossa kurssi 65 voitti rinnakkaiskurssin 64 niukasti, mutta kuitenkin. Eroa syntyi 13 leukaa.  Samalla vannottiin “pelastajan vala” ja nostettiin suhteellisen tulinen ja epämääräisistä aineksista tehty malja. Maljan noston seurauksena, yksi henkilö kurssiltani, oksensi päivällisensä muodon eteen….sweet :D.

Palatakseni tuohon leuanvetokilpailuun, niin oli hieno huomata se kurssin sisäinen kannustus. Oli hieno vetää kun kannustushuudot raikasivat ja kaikki yrittivät parhaansa: “Anna mennä perkele!!! Kätesi ovat vetäneet vain tätä hetkeä varten!! Anna mennä!! Vielä tulee kaksi!!”

Hyvin asiallista.

Kalustohalli

Kerroin yhdessä blogimerkinnässäni, että kalustohalliin asteleminen teki vaikutuksen. No tänään sinne asteltiin uudestaan ja päästettiin “ikuiset pikkupojat” valloilleen. Tutkittiin hieman kalustoa ja otettiin hieman valokuvia, kukin tahollaan. Muokkasin hallista diaesityksen, jotta jokainen voisi vetää omat päätelmänsä kalustohallin tunnelmasta.

Kalustohalliin astelet tästä.

Edit: Taustamusiikkia ei tekijänoikeudellisista syistä videoissa ole, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Taustamusiikin lisääminen maksaisi vuositasolla n. 450e, jonka näen kohtuuttomana summana ottaen huomioon sen, että olen yksityishenkilö. Vaikka sitä “asevelihenkeä” löytyykin, niin ei sitä ihan noin paljoa löydy. Muutamassa videossa on taustalla musiikkia, koska näen, että muuten kyseisiltä videoilta tippuu “pohja” pois. Videot toki poistan tarvittaessa.

Harjoitusalue

Kävimme kurssin kanssa viime perjantaina, ennen kotiin lähtöä, vilkaisemassa miltä harjoitusalue näyttää. Harjoitusalue sijaitsee n.10km päässä koululta ja on kooltaan n.38 hehtaaria. Alueella pystytään luomaan erilaisia harjoituksia, hyvin pitkälti realistisissa olosuhteissa.

Muokkasin tuossa aikani kuluksi lukijoita varten pienen videon, jotta kukin tahollaan saisi hieman paremman kuvan siitä, mitä tuleva pitää sisällään.

Harjoitusalueelle pääset tästä.

Kokemuksen rintaäänellä

Tänään oikeastaan koko päivä vietettiin hätäensiavun parissa. Kerrattiin lähinnä puhallus-/paineluelvytystä. Lopuksi opetetut taidot testattiin simulaatioluokassa henkilökohtaisesti, kahden opettajan valvovan silmän alla. Aamupäivän opintoihin sisältyi myös perusteet suuren veren vuodon tyrehdyttämisestä ja hätäsiirrosta. Hätäsiirrolla tarkoitetaan toimenpidettä, jossa potilas pyritään siirtämään nopeasti ja mahdollisuuksien mukaan rankaystävällisesti, pois paikasta tai asennosta, jossa asiaan kuuluvaa hoitoa ei voida aloittaa.

Iltapäivällä keskityimme erilaisiin arvoihin, joihin pelastaja pyrkii perustamaan toimintansa ja ammattietiikkaan, johon pelastaja tulee työssään ennemmin tai myöhemmin törmäämään. Oppitunnin piti mies, joka tiesi mistä puhui. Pääsääntöisesti kaikki opettajat, jotka koululla opettavat, ovat nähneet tiettyjä asioita ja ovat alansa ammattilaisia. Se on hieno asia. Itse ainakin siinä kuunnellessani, hiljaa kunnioitin kaveria, joka on minun edessäni puhumassa asioista ja jakaa sitä kentältä vuosien saatossa hankkimaansa arvokasta oppia juuri minulle. Itse ainakin tulen saamaan kyseisistä tilaisuuksista paljon. Oppitunnin aiheet mm. käsitteli työssä jaksamista henkisesti ja hoitovastuuta, johon sisältyi mm. monipotilastilanteissa valinta siitä, ketä hoidetaan ja missä järjestyksessä. Alalla kun saattaa törmätä tilanteisiin, joissa pitää osata arvioida ja tehdä päätös siitä, että kenellä on parhaat edellytykset selvitä. Noiden iltapäivän tuntien tarkoitus oli lähinnä pohtia asioita hieman “syvällisemmin”. Yhteenvetona voisin sanoa, että elämäni mielenkiintoisimmat kahdeksan tuntia pulpetissa. Tähän asti.